TaloKirjaan

Tarinoita kodista.

Valaistus

Valaistuksella on keskeinen rooli siinä miten kodissa viihdytään ja miten hyvin siellä pystytään työskentelemään. Tämä seikka jää vielä nykypäivänäkin valitettavan monelta rakentajalta huomioimatta tai siihen asiaan havahdutaan liian myöhään, vaikka valaistussuunnittelu onkin yhä yleisempää. Valaistussuunnittelu on hyvä aloittaa silloin, kun rakennuslupakuvat on tehty. Valaistusjärjestelmä on osa kodin tilaratkaisua ja sen rakennuttaminen jälkikäteen voi olla vaikeaa.

Valaistusratkaisuissa esteettisyys ja visuaalisuus sekä sisustukselliset, taloudelliset ja tekniset tekijät täytyy sovittaa yhteen. Hyvä valaistussuunnittelu huomioi myös turvallisuustekijät, valaistuksen kustannustehokkaan asentamisen ja huollon sekä optimoi sähkön kulutusta.

Suunnitelmaa tehtäessä on tärkeää tunnistaa erilaiset valaistustarpeet. Valoa on oltava riittävästi toiminnallisissa huoneissa kuten keittiössä, työhuoneessa ja pesutiloissa. Toisaalla valaistus taas on avainasemassa tunnelman luomisessa. Tärkeintä on, että koti pitää pystyä aistimaan mielekkäänä, kutsuvana, rauhoittavana, kodinomaisena. Hyvällä valaistuksen ohjauksella kyetään vaihtamaan tunnelmaa samassakin huoneessa.

Epäsuoralla keinovalolla voidaan tuottaa kotiin varjotonta valoa, joka valaisee tasaisesti kodin tiloja. Loisteputket asennetaan rakenteisiin, jolloin vain niiden tuottama valo on havaittavissa. Epäsuoran valaistuksen lopputulos on rauhallinen ja miellyttävä.

Keittiö
Kylpyhuone
Eteinen
Makuuhuone
Olohuone
Korkeat tilat

valaistus-general-right.jpg